Maansa ollessa keskellä yleistä lakkoa opiskelijat protestoivat vaatiakseen suorittaa kokeensa tähän tarinaan Hakim Bahilla Guinean maailmanlaajuisen antologian valinnasta.
Kun lyönyt minua. Lyö minut hyvin. Hirveä. Joten hirveästi. Kämppällä. He jättivät minut vankilaan.
Olimme hieno varta keskiasteen oppilaista, jotka olivat kasaantuneet samaan pieneen kennoon.
*
"Opintojakson suorittaminen alkaa hyvin aikaisin huomenna aamulla", hän oli sanonut. Hän toisti sen. Useita kertoja. Ministeri. Toki hänen äänessään. Edellisenä päivänä. Televisiossa. Mitä tulee unionialaisten lakkoon, joka halvasi maata, ministeri neljätaskussa ei voinut välittää vähemmän.
Ja vielä, viimeisen viiden päivän ajan koko maata tukahdutti yleislakko, joka osui kaikkiin toiminta-alueisiin.
Ulkopuolella.
Kadut, autio kujia tai lähes autio.
Kaupat, putiikit, kioskit, pankit, toimistot, ravintolat, kahvilat, verkkokahvilat, baarit, videokaupat, klubit
, kiinni.
Renkaiden huiput ja loputon autojen, moottoripyörien hiominen pysähtyivät yhtäkkiä. Voi tuntea tietyn jännityksen värähtelevän ilmassa.
*
Yhdeksän tuntia. Ehkä vielä enemmän. Ehkä vielä vähemmän. Olimme kyllästyneet odottamaan. Jännittynyt. Poissa tolaltaan. Exasperated. Ärtynyt. Innoissaan.
Emme enää pystyneet pitämään itseämme.
Olimme hieno varta nuorten lukion oppilaiden tunkeutuessa kaduille. Huutaminen. Singing. Viheltäen. Vapina. Renkaiden palaminen asfaltilla. Taputamme käsiämme.
Pöly kesti meitä. Emme antaneet helvettiä.
Jatkuvat jalanjäljet, jalanjälkemme, huutoihimme, ruckustasi, taputtaviin käsiimme piilottivat kaupungin aamupölyn.
*
Kohti osavaltiota, jossa hallintoviranomaiset naamioitiin tai juuri suunnattiin etsimään vastauksia. Hanki vastauksia heiltä. Halusimme selityksiä, vaikka tiesimmekin etukäteen, että mikään selitys ei voinut rauhoittaa raivomme.
Kuvernöörin pieni piha oli täynnä räjähtää. Olimme satoja, ehkä jopa enemmän, pihalla. Jokainen yllään sinivalkoinen univormu.
Seisoo. Kaikki seisovat. Katsomme pysyivät jatkuvasti kuvernöörinä, joka oli päättänyt puhua kaikkien kaupungin hallintoviranomaisten puolesta. Hän oli kuusikymppinen. Hänen käyttämänsä valkoinen boubou näytti hyvin rasvaa vatsansa. Hänen musta iho kului iän mukaan. Päätään peitti valkoinen korkki. Hänen silmänsä puhkesivat isoista, kirkkaista laseistaan.
Se voitaisiin havaita, kova kosmos. Aurinkoa ei ollut ympärillä, todennäköisesti nukkui sinä päivänä, maanantaina. Oli melkein kymmenen, mutta pilvet siltivat taivaan. Vaikutti, että kaatosade oli alkamassa murtamaan. Ja silti mikään tippa ei pudonnut sinä päivänä, maanantaina.
Pitkäksi aikaa hän yksinvalitsi kuvernöörin. Mutta ei koskaan pitänyt rauhoittaa raivomme.
”Kypsyysaste tai kuolema”, hän keskeytti.
Yhä enemmän huusi, huusi, loukkasi, loukkasi häntä, kiusoitteli, meitä kyllästettiin. Emme voineet hallita itseämme. Jännitys maksimoitu. Mikään ei voi pysäyttää meitä enää.
Tämä tarina käännettiin Conakryssa toimivan Hakim Bahin kustantajan Éditions Ganndalin luvalla.
